H2 { margin-bottom: 0.08in; text-align: justify; page-break-before: auto; }H2.western { font-family: "Arial",sans-serif; font-size: 14pt; font-style: italic; }H2.cjk { font-size: 14pt; font-style: italic; }H2.ctl { font-size: 14pt; font-style: italic; }P { margin-bottom: 0.08in; text-align: justify; page-break-before: auto; }P.western { font-weight: normal; }P.cjk { font-size: 10pt; } H2 { margin-bottom: 0.08in; text-align: justify; page-break-before: auto; }H2.western { font-family: "Arial",sans-serif; font-size: 14pt; font-style: italic; }H2.cjk { font-size: 14pt; font-style: italic; }H2.ctl { font-size: 14pt; font-style: italic; }P { margin-bottom: 0.08in; text-align: justify; page-break-before: auto; }P.western { font-weight: normal; }P.cjk { font-size: 10pt; }

Kesällä 2009 lähdin psykologiselle tutkimusmatkalle. Halusin selvittää, mikä merkitys isän läsnäololla tai sen puutteella on pojan kehitykselle mieheksi. Matka kesti vuo­den. Havaintoni ja johtopäätökseni kokosin kirjaksi Mieheksi ilman isää, joka ilmestyi syyskuussa 2010.

Mikä sitten sai minut lähtemään tälle matkalle?

Havahtuminen isättömyyden ongelmaan

Olen tehnyt psykoterapeuttista hoitotyötä yli kolmekymmentä vuotta. Monien miespotilaitteni kanssa olen joutunut pohtimaan riittämättömän, huonon tai puuttuvan isäsuhteen vaikutuksia heidän elämässään. Ne kokemukset ja havainnot ovat luoneet ikään kuin taustamaiseman kokemilleni herätteille.


Ensimmäinen heräte . Asta Lepän artikkeli Pojat vailla isää Helsingin Sanomissa kesällä 2009 toimi tärkeänä herättäjänä. Jutussa kerrottiin, että Suomessa yksinhuoltajaäitejä on yli 100 000. Heillä on 150 000 alaikäistä lasta. Joka viides perhe on yksinhuoltajaperhe. On siis paljon lapsiperheitä, jotka elävät vailla isän jatkuvaa läsnä oloa. Isä on etäinen tai puuttuu kokonaan. Yksinhuoltajuus ei aina tarkoita isän täydellistä menetystä. Viikonloppuisä tai etäisä ei kuitenkaan täysin korvaa arjessa läsnä olevaa isää.

Artikkelin yksinhuoltajaäidit kertoivat koskettavasti ahdingostaan. Pienten poikien isänkaipuu on kova, eikä äiti voi korvata isää, jos isä on todella poistunut perheen elämästä tai pojan kontakti isään rajoittuu harvoihin tai satunnaisiin viikonloppuihin. Äideillä on huoli siitä, miten tämä puute tulisi vaikuttamaan heidän lastensa kehitykseen ja tulevaisuuteen. Heräsi väkisinkin kysymys siitä, minkälaisen kuvan isästään, miehestä poika luo, jos isää ei ole tai hän on etäinen?

Toinen heräte . Muutama vuosi sitten kuulin radiosta mielenkiintoisen haastattelun. Erkki Kujala oli tehnyt väitöskirjan Sodan pojat - sodanaikaisten pikkupoikien lapsuuskokemuksia isyyden näkökulmasta . Tutkimuksessaan hän toteaa, että sotavuodet ja niihin liittyvät monet traumaattiset kokemukset vaikuttivat monella tavalla sen ajan lapsiin ja heidän henkiseen kehitykseensä.

Moni poika menetti isänsä kaatuneena tai vaikeasti vammautuneena. Monet hengissä selvinneet miehet olivat pahasti traumatisoituneita ja posttraumaattisten stressioireiden piinaamia.

Isäksi asettuminen rintamaolojen jälkeen ei varmaankaan ollut helppoa. Lasten kanssa ei ehkä oikein osattu olla. Kaikki liikenevät voimat laitettiin pakolliseen taloudelliseen ja materiaaliseen jälleenrakentamiseen. Joskus jopa maaniseksi yltynyttä keskittymistä toimintaan ja tekemiseen voidaan pitää yrityksenä torjua hankalat psyykkiset kokemukset: kun toimii, ei tarvitse ajatella. Valitettavan usein koteloituneiden tunteiden itsehoitona toimi runsas alkoholin käyttö, johon monet olivat tottuneet jo sota-ajan oloissa. (Irja Wendisch 2009: Me sotilaiden lapset)

Monet sodan aikana ja heti sodan jälkeen syntyneet lapset - suuret ikäluokat - ovat eräällä tavalla toisen polven sotainvalideja. He ovat pakostakin joutuneet kantamaan eri tavoin isiensä traumaattisia kokemuksia mielessään. Onko henkisesti vammautunut, painajaistensa piinaama isä kyennyt olemaan täysipainoisesti läsnä lastensa elämässä? Mitä lapsi kokee, kun näkee, että isää ahdistaa jokin, josta isä ei ehkä kykene tai halua puhua mitään?

On olemassa vahvaa tutkimuksellista näyttöä siitä, että esimerkiksi sodan traumaattisilla kokemuksilla on taipumusta siirtyä seuraaville sukupolville. Lapset joutuvat vastaanottamaan ja käsittelemään mielessään vanhempiensa kokemia vaiettuja, tukahdutettuja tai puutteellisesti käsiteltyjä ahdistuksia ja kauhuja.

Kolmas heräte . Sodan jälkeen moni avioliitto purkautui. Tutkijat ovat puhuneet jopa avioerojen hulluista vuosista. Eron syynä oli usein miesten runsas alkoholin käyttö, sopeutumisvaikeudet ja väkivaltaisuus. Sodan traumaattisia seurauksia tämäkin.

Huumelääkäri Juha Kemppisen toteamus kotisivullaan, ettei hän ole tavannut kymmenvuotisen praktiikkansa aikana yhtään huumeisiin sortunutta miestä, jolla olisi ollut isäsuhde kunnossa. Minusta tällainen havainto on hälyttävä.

Jopa tilastoissa isättömillä pojilla ei mene hyvin. He kuolevat nuorempina, eroavat, tekevät enemmän rikoksia ja sortuvat päihteisiin useammin kuin muut miehet.

Isättömyys tai isän puute ei siis näytä olevan mikään vähäpätöinen tekijä pojan tasapainoiselle miehiselle kehitykselle.

Rakenteellinen ja yhteiskunnallinen isättömyys

Eräs sodistamme nykypäivään ulottuva yhteiskunnallinen trendi on avioerojen lisääntyminen. Niinpä olemmekin päätyneet edellä mainitun Asta Lepän mainitsemiin karuihin tosiasioihin: yksinhuoltajaperheitä, joista isä enemmän tai vähemmän puuttuu, on paljon. Moni poika joutuu kasvamaan ilman läsnä olevaa isää.

Olen esittänyt ajatuksen, että me kärsimme myös eräänlaisesta rakenteellisesta tai yhteiskunnallisesta isättömyydestä, joka sekin koituu poikien vahingoksi. Päiväkotien työntekijöistä valtaenemmistö on naisia, tilanne on jotakuinkin sama peruskoulun ala-asteilla. Pienet pojat ovat siis pääosan valveillaoloajastaan naisten kanssa. Keskeiseksi nousee tietenkin kysymys: Voiko äiti korvata perheessä isän ja hyvä työlleen omistautunut nainen korvata miestyöntekijän päiväkodeissa ja kouluissa?

Yhteiskunnassa lakia ja järjestystä edustavat valtiovallan eri instituutiot. Valtionkirkko ja uskonto edustavat ja ovat edustaneet meille moraalin ja eettisten arvojen auktoriteetteja. Poliittiset instituutiot haluavat esiintyä yhteiskunnallisten arvojen auktoriteettina. Voimme sanoa, että nämä tahot edustavat meille yhteiskunnallisia isähahmoja.

Nämä instituutiot ovat kuitenkin menettäneet uskottavuuttaan ja sen myötä auktoriteettiaan. Kirkon asema ja arvovalta heikkenee, suomalainen yhteiskunta maallistuu. Moraalia ja eettisiä arvoja aletaan hakea muualta. Toisaalta myös politiikka ja ideologiat ovat lakanneet kiinnostamasta. Demokraattiseen arvomaailmaan eivät liian voimakkaat auktoriteetit sovi. Auktoriteettien arvovalta halutaan kyseenalaistaa. Suurimmiksi auktoriteeteiksi ja arvojen sanelijoiksi näyttävät tulleen kasvottomat markkinavoimat ja rahan valta. Vahvojen arvojen ja arvojohtajien puuttuessa on luisuttu arvosekaannukseen tai suoranaiseen arvotyhjiöön.

Saksalainen psykoanalyytikko Alexander Mitscherlich esittää kirjassaan The Society without the Father varsin provosoivan ajatuksen: Yhteiskunnallisen isättömyyden seurauksena yhteiskunnallinen järjestys ja rakenne hajoavat, mikä johtaa ihmisten taantumiseen suhteissaan toisiinsa ja yhteiskunnan instituutioihin. Kun ei ole enää auktoriteettia, jota vastaan kapinoida, seuraa keskinäinen valtataistelu, jossa kateus, ahneus ja itsekkyys hallitsevat suhteita kanssaihmisiin: heti, mulle kaikki. Kansakäymisessä vallitsee viidakon laki: vahvin voittaa. Heikot ja häviäjät väistykööt! Tässä kamppailussa yhteisöllisyys on ilman muuta häviäjä.

Onko niin, että erityisesti inhimillisten ja humaanien arvojen rapautuminen näkyy uusitsekkyytenä, ahneutena ja rahan valtana? Lähimmäisistä välittäminen, kohtuus ja nöyryys ovat joutuneet väistymään kovien arvojen tieltä.