P { margin-bottom: 0.08in; text-align: justify; page-break-before: auto; }P.western { font-weight: normal; }P.cjk { font-size: 10pt; }

Mielestäni satu Tittelituuresta kertoo häpeän itsetuhoisesta voimasta. Vaikka häpeä muodossa tai toisessa on meille kaikille tuttu tunne, tulemme harvoin ajatelleeksi sitä voimaa, jolla sen seuraukset voivat kääntyä itseä vastaan.


Olipa kerran mylläri, joka oli hyvin köyhä. Hänellä oli kuitenkin kaunis tytär, josta oli kovin ylpeä.

Kuningas sattui kulkemaan myllärin talon ohi ja puhutteli mylläriä, joka puolestaan sanoi kuninkaalle: "Minulla on tytär, joka sen lisäksi, että on kaunis, osaa kehrätä oljista kultalankaa."

"Sepä oiva taito", sanoi kuningas ja jatkoi: "Tuo tyttäresi linnaani, jotta voin itse nähdä onko puheissasi perää".

Linnassa kuningas sulki tyttären huoneeseen, jossa oli rukki ja olkia. Hän sanoi tyttöparalle: "Ryhdy työhön ja jos aamun tullen et ole kehrännyt oljista kultaa, olet kuoleman oma". Sitten kuningas poistui huoneesta ja lukitsi oven.

Siinä paikassa myllärin tytär alkoi epätoivoisena itkeä mahdotonta tehtäväänsä ja kovaa kohtaloaan. Äkkiä ovi kuitenkin avautui ja sisään astui pieni erikoisen näköinen mies, joka tiedusteli tytöltä, mitä tämä niin lohduttomasti itki.

"Enhän minä mitenkään osaa kehrätä oljista kultaa", onneton tyttö vastasi.

"Mitä annat minulle vastalahjaksi, jos minä teen sen", kysyi kääpiö.

"Saat kaulakoruni" sanoi tyttö.

Pieni mies otti kaulakorun ja istuutui rukin ääreen ja alkoi kehrätä oljista kultaa. Aamuun mennessä kaikki oljet olivat muuttuneet kultalangaksi.

Aamun valjetessa kuningas saapui tytön luokse ja ei ollut uskoa silmiään, kun näki, että kaikki oljet olivat muuttuneet kultalangaksi. Hän oli ilahtunut, mutta tuli ahneeksi ja vei tytön toiseen huoneeseen, jossa oli rukki ja vielä suurempi määrä olkia. Kuningas vaati häntä kehräämään niistäkin kultalankaa, muuten tytön kävisi huonosti.

Tyttö purskahti taas itkuun, mutta nytkin kääpiö ilmestyi huoneeseen ja tiedusteli, mitä saisi, jos hän kehräisi oljet kullaksi.

"Saat sormukseni", vastasi tyttö.

Kääpiö otti sormuksen ja kehräsi kaikki oljet kultalangaksi.

Kuningas nähtyään tämän tuli entistäkin ahneemmaksi ja vei tytön vieläkin suurempaan oljilla täytettyyn huoneeseen ja sanoi: "Sinun on kehrättävä myös näistä kultaa. Jos onnistut, otan sinut vaimokseni." Kuningas näet ei vielä ollut löytänyt vaimoa itselleen. Näin köyhän myllärin kaunis tytär tekisi hänestä myös maailman rikkaimman miehen.

Tytön jäätyä yksin huoneeseen kääpiö ilmestyi ja kysyi: "Mitä annat minulle, jos taas kehrään oljista kultaa?"

"Minulla ei ole enää mitään annettavaa", sanoi onneton tyttö.

"Kun sinusta tulee kuningatar ja saat esikoislapsen, anna lapsi minulle", pyysi kääpiö.

Myllärin tytär ei nähnyt muuta keinoa kuin suostua kääpiön vaatimuksiin.

Kääpiö kehräsi oljet kultalangaksi ja katosi.

Niin tytöstä tuli kuningatar ja vuoden päästä hänelle syntyi kaunis lapsi. Onnessaan hän oli kokonaan unohtanut kääpiölle antamansa lupauksen

Kuin tyhjästä kääpiö kuitenkin ilmaantui kuningattaren puheille ja pyysi tätä täyttämään antamansa lupauksen. Kauhistunut kuningatar lupasi kääpiölle suuria rikkauksia, kunhan tämä vain antaisi hänen pitää lapsensa.

Kuningattaren tuska herätti kääpiössä sääliä ja tämä antoi kuningattarelle kolme päivää aikaa arvata kääpiön nimen. Jos kuningatar ei siinä ajassa saisi selville kääpiön nimeä, tämä veisi lapsen mukanaan.

Kuningatar yritti kuumeisesti miettiä kaikkia mahdollisia nimiä. Hän lähetti palvelijoita eri puolille valtakuntaa keräämään nimiä.

Kun kääpiö seuraavana päivänä saapui tiedustelemaan kuningattarelta nimeään, kuningatar luetteli suuren joukon nimiä. Turhaan.

Toisena päivänä kuningatar yritti luetella kaikkia mahdottomia ja eriskummallisia nimiä, joita yritti keksiä. Nytkin turhaan.

Kolmantena päivänä kuningattaren puheille tuli lähetti, joka kertoi tiedustelumatkallaan törmänneensä metsässä pieneen mökkiin, jonka ulkopuolella nuotion äärellä oli tanssinut merkillisen näköinen pieni ukko, joka oli laulanut voitonriemuisesti saavansa kuningattaren lapsen, koska kuningatar ei kuitenkaan arvaisi, että hänen nimensä on Tittelintuure.

Kuningattaren riemulla ei tietenkään ollut rajoja. Seuraavana päivänä, kun kääpiö tuli kuningattaren luo tiedustelemaan nimeänsä varmana siitä, että saisi lapsen itselleen, kuningatar sanoi: "Sinun nimesi on Tittelintuure".

Raivoissaan kääpiö polki jalkansa maahan sellaisella voimalla, että halkesi kahtia ja vajosi maan alle.

Miten voisimme ymmärtää tämän sadun sanomaa? Mielestäni se käsittelee keskeisenä teemanaan häpeää. Sadun mylläri oli hyvin köyhä ja todennäköisesti häpesi sitä. Hänellä oli kuitenkin jotain, joka korjasi hänen arvottomuuden tunnettaan. Hänellä oli hyvin kaunis tytär. Mahtavan kuninkaan silmissä hän yritti nostaa arvoaan valehtelemalla, että kauneutensa lisäksi hänen tyttärensä osasi kehrätä oljista kultaa.

Näin häpeän ytimessä olevaa arvottomuuden tunnetta usein yritetään korjata. Se koetetaan peittää valehtelemalla tai uskottelemalla jotain, mikä ei ole totta. Juuri näin toimi sadun mylläri.

Entä sitten Tittelintuure ja hänen kohtalonsa. Voimme ajatella, että hän häpesi erikoista ja naurettavan tuntuista nimeään. Salaamalla ja eristäytymällä hän pystyi kätkemään häpeänsä. Nimen paljastuminen johti häpeäromahdukseen ja häpeäraivoon, joka kohdistui itseen tuhoisin seurauksin. Hävettävän asian paljastuminen saa haluamaan maan alle vajoamista tai niin kuin sanonta kuuluu: ennemmin kuolema kuin häpeä.